Kaikki EU:n ulkopuolelta toimitettavat verkkokauppaostokset on tullattava heinäkuusta alkaen

Koko EU-alueella tulee 1.7.2021 voimaan verkkokaupan arvonlisäverouudistus

Hallitus on antanut esityksen koko Euroopan unionissa sovellettavan arvonlisäverotuksen uudistuksen toteuttamisesta Suomessa. Heinäkuun alusta voimaan tulevan muutoksen myötä kaikista, myös korkeintaan 22 euron arvoisista EU:n ulkopuolelta toimitettavista sekä EU:n tullialueella verorajan ylittävistä lähetyksistä on maksettava arvonlisävero ja tehtävä tullaus. Tällä hetkellä pienet, arvoltaan 22 euroa tai sen alle, verkkokauppaostokset ovat saaneet tulla verovapaasti Suomeen. Yhteisellä uudistuksella tavoitellaan tasavertaisempaa kilpailutilannetta kotimaisille ja muille EU-maiden yrityksille.

Varmistaaksesi sujuvan tavaralähetyksien toimituksen EU:n ulkopuolelle tai ulkopuolelta, suosittelemme olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme.